Dynasty tietopalvelu
Iitin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Esityslista 10.03.2026/Asianro 10


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1 Liite 1Koulutusmuistio 17.2.26
(pdf 25.81 kb)

Kokousasian teksti

 

Tiedoksi

 

Nuorisovaltuusto 10.03.2026    

   

 

 

 

Kirjelmiä ja asiakirjoja toimielimelle tiedoksi:

  1. Kuulemistilaisuus Päijät-Hämeessä tehtävästä kehittämistyötä kiusaamisen ja väkivallan ennaltaehkäisyn ja puuttumisen teemoissa.

 

Päijät-Hämeessä tehdään kehittämistyötä (2025–2027) kiusaamisen ja väkivallan ennaltaehkäisyn ja puuttumisen teemoissa. Tarkoituksena on ottaa käyttöön peruskouluilla seudullinen toimintamalli, joka tukee turvallista toimintakulttuuria kouluissa ja tukee systemaattista puuttumista kiusaamis- ja väkivaltatilanteisiin. Hankkeen aikana on tavoitteena kuulla, keskustella ja ottaa mukaan kehittämistyöhön oppilaita ja huoltajia. Hanke kutsui Päijät-Hämeen nuorisovaltuuston jäseniä kertomaan näkemyksiään ja mielipiteitään hankkeen teemoihin liittyen. Nuoriso-ohjaaja ja Iitin nuorisovaltuuston jäsen tuovat tapaamisen kuulumiset kokoukseen.

 

  1. Koulun aloitustapahtuma

Nuorisovaltuusto on tehnyt vuoden 2026 vuosikelloon alustavan ehdotelman koulujen aloitustapahtumasta. Suunnitellaan kokouksessa runkoa ja sisältöä tapahtumalle, sekä mahdollisia yhteistyötahoja. Tapahtuman suunnittelua aloitettiin nuorisovaltuustolle järjestetyssä koulutuksessa. Nuoriso-ohjaaja tuo kokoukseen koulutuksessa luotua runkoa tapahtumalle.

 

 

 

 

 

Esittelijä Koulunuorisotyöntekijä ja nuoriso-ohjaaja Nea Hartikainen, puh. 040 054 8813, nea.hartikainen@iitti.fi                             

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto merkitsee tiedoksi mainitut kirjelmät ja asiakirjat.

 

Päätös