Dynasty tietopalvelu
Iitin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Esityslista 17.03.2026/Asianro 13


Kokousasian teksti

 

 

Kasvun ja oppimisen palvelualueen kehittämissuunnitelma -lähetekeskustelu

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 17.03.2026    

125/00.01.03/2026  

 

 

Valmistelija Kasvatus- ja opetusjohtaja Aarne Ylipiha, puh. 044833732

aarne.ylipiha@iitti.fi

 

 

 

Iitin kunnan sivistyspalvelujen kehittämisohjelma on pitänyt sisällään organisaatiouudistuksen, jossa sivistyspalveluista muodostettiin kaksi palvelualuetta: hyvinvoinnin palvelualue sekä kasvun ja oppimisen palvelualue. Kasvun ja oppimisen toimialalla kasvun osa-alue käsittää varhaiskasvatuksen ja oppimisen osa-alue perusopetuksen sekä lukion koulutuksen. Lisäksi kasvun ja oppimisen palvelualue vastaa kunnan taiteen perusopetuksen järjestämisestä ostopalveluina musiikkiopistoilta, sekä joukkoliikenteestä ja asiointiliikenteestä, johon myös koululaiskuljetukset sekä ruoka- ja ateriointikuljetukset sisältyvät.

 

Iitin kunnan valtuusto on päättänyt vuoden 2026 talousarvion hyväksymisen yhteydessä, että kasvun ja oppimisen palvelujen organisaatiouudistuksen toimeenpanoa jatketaan laatimalla useamman vuoden kattava kehittämissuunnitelma yhdistämään kunnan omat kehittämistarpeet valtakunnallisiin ja seudullisiin kehittämislinjauksiin, joista muodostuu tavoitteellinen kokonaisuus. Kehittämissuunnitelman tarkoituksena on vastata strategisen suunnittelun sekä johtamisen ja toimintakulttuurin kehittämisen tarpeeseen Iitin kasvatus- ja opetus palveluissa (varhaiskasvatus, perusopetus ja lukio) ja vahvistaa kasvun ja oppimisen palvelujen roolia kunnan vetovoimatekijänä.

Iitin kuntastrategia on hyväksytty vuosille 2026–30, jonka mukaisesti myös kasvun ja oppimisen palvelualueen organisaatiota tulee kehittää. Strategian arvopohjan muodostavat vastuullisuus, avoimuus, yhteisöllisyys ja rohkeus, jotka ohjaavat päätöksentekoa ja arjen toimintaa.

Strateginen tahtotila on, että Iitti on seudun kasvuhalukkain, yrittäjämyönteisin ja yhteisöllisin kunta.

 

 

Esittelijä Kasvatus- ja opetusjohtaja Aarne Ylipiha

 

Päätösehdotus 

Kasvatus- ja opetusjohtaja esittää lautakunnalle kasvun ja oppimisen kehittämissuunnitelman osalta käytävän lähetekeskustelun, jossa lautakunnalle esitellään kehittämissuunnitelman lähtökohdat sekä mahdollisuus ohjata kehittämissuunnitelmaa.

 

Päätös

 

 

Ptk tark.