Dynasty tietopalvelu
Iitin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Esityslista 09.02.2026/Asianro 7




Kokousasian teksti

 

 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan toimivallan siirto ympäristönsuojelun viranhaltijoille

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.02.2026    

53/00.01.01/2026  

 

 

Valmistelija ympäristönsuojelutarkastaja Taru-Tiina Kalliokuusi, p. 040 559 6498, etunimi.sukunimi@iitti.fi

 

Ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain (64/1986) 7 §:n mukaisesti kunnanvaltuusto voi antaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle oikeuden siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle, jollei laissa erikseen toisin säädetä. Ulkoilulain (606/1973) 26 §:n mukaisesti kunnanvaltuusto voi antaa kunnan leirintäalueviranomaiselle oikeuden siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle. Toimivaltaa ei voida siirtää viranhaltijalle asiassa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä.

 

Iitin kunnanvaltuuston hyväksymässä hallintosäännössä (1.1.2026 alkaen, 9.12.2025 § 67) on kuvattu rakennus- ja ympäristölautakunnan tehtävät ja toimivalta. Hallintösäännön 46 §:n mukaisesti ympäristönsuojeluviranomaisella ja leirintäalueviranomaisella on oikeus siirtää omalla päätöksellään heille hallintosäännössä määrättyä toimivaltaansa edelleen alaisilleen viranhaltijoille.

 

Iitin rakennus- ja ympäristölautakunta on aloittanut toimintansa 1.1.2026. Aiemmin ympäristönsuojelu- ja leirintäalueviranomaisina toiminut viranomaislautakunta on päivittänyt delegointiaan ympäristönsuojelumääräysten tullessa voimaan 1.4.2025 alkaen. Uudella lautakunnalla ei ole voimassa olevaa päätöstä viranomaisen toimivaltansa siirtämisestä viranhaltijoille.

 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan tehtävien toimivaltaa esitetään delegoitavan viranhaltijoille (Heinolan kaupungin ympäristöpäällikkö, ympäristönsuojelutarkastajat) pääosin aiemman toimintaohjeen mukaisesti. Muutokset aiempaan viranomaislautakunnan toimintaohjeeseen ovat vähäisiä. Toimintaohjeesta esitetään poistettavaksi viranhaltijan päätösvalta vesihuoltoon liittymisen vapautushakemuksissa.

 

Selvennyksenä on lisätty valvontaviranomaisen valvontatehtävät viranhaltijoille ympäristönsuojelu-, jäte-, vesihuolto-, maastoliikenne-, vesi-, ulkoilu- ja merenkulun ympäristönsuojelulain (ja niiden nojalla annettujen asetusten) mukaisissa asioissa. Toimintaohjeeseen on tarkennettu, missä vähäisemmissä asioissa ympäristönsuojeluviranomaiselta pyydetyt lausunnot voidaan antaa viranhaltijalausuntona.

 

Viranhaltijoille toimivallan siirtäminen on olennainen osa sujuvaa, nopeaa ja vaikuttavaa viranomaistehtävien hoitamista, sillä näin asioiden käsittely ja ympäristövaikutuksiltaan vähäisempien päätösten tai lausuntojen antaminen ei viivästy esimerkiksi lautakunnan kokousaikataulujen johdosta. Iitin kunta ostaa ympäristönsuojelun viranhaltijaresurssin Heinolan kaupungilta. Asioiden sujuvaa ja laadukasta käsittelyä edistää hallintosäännön mukaisesti Heinolan kaupungin ympäristönsuojelun viranhaltijoiden toimivalta myös Iitin alueella. 

 

Toimintaohje on liitteenä. Viranomaislautakunnan aikainen toimintaohje on oheismateriaalina.

Toimivalta Laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta (64/1986) 7 §

                                    Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 22 §

                                    Ulkoilulaki (606/1973) 26 §

                                    Hallintosääntö 1.1.2026 alkaen (kunnanvaltuusto 9.12.2025 § 67)

 

Esittelijä Ympäristönsuojelutarkastaja Taru-Tiina Kalliokuusi

 

Päätösehdotus 

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää

  1. siirtää toimivaltaansa ympäristönsuojelun viranhaltijoille liitteen mukaisesti,
  2. että toimivallan siirto astuu voimaan 10.2.2026 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta (Kuntalaki 143 §)
  3. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

 

Päätös

 

 

Ptk tark.