Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 15
Osakkuusyhteisöjen kokoukset tiedoksi kunnanhallitukselle 19.1.2026
Kunnanhallitus 19.01.2026 § 15
15/00.01.02/2026
Kunnan konserniohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä, joissa kunnalla on määräämisvalta. Konsernitaseeseen otetaan mukaan myös osakkuusyhteisöt, joissa kunnalla on merkittävä omistusosuus ilman määräämisvaltaa vaikkei konserniohje koskekaan näitä osakkuusyhteisöjä. Tällaisina osakkuusyhteisöinä pidetään yhteisöjä, joissa kunnalla on vähintään 20 %:n omistusosuus. Konserniohjeen mukaan kunnanhallitus antaa tarvittaessa konserniohjetta yksityiskohtaisempia ohjeita konsernin tytäryhteisöille.
Konserniohjeen piiriin kuuluvien yhteisöjen lisäksi kunta on osakkaana tai jäsenenä lukuisissa muissakin yhteisöissä ja yhdistyksissä, joten kunnan tahdon välittyminen myös näiden yhteisöjen päätöksentekoon on merkityksellistä.
Kunnanhallitus hyväksyi 3.4.2006 käytännön, jonka mukaan se ohjeistaa kunnan edustajiksi eri yhteisöihin valitut edustajansa heidän käyttäessään kunnan puhevaltaa yhteisöjen kokouksissa.
Tulevia osakkuusyhteisökokouksia
- Iitti Golf Oy:n varsinanen yhtiökokous 29.1.2026, edustaja Atte Savelainen, varaedustaja Eira Leino
- Suomen Vesitiet ry:n vuosikokoukseen esityslista 12.2.2026, edustaja Antti Kankkunen, varaedustaja Jyri Halme
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kokousasiakirjat tiedoksi ja ohjeistaa kokousedustajia tarpeelliseksi katsomallaan tavalla.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|