RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Esityslista 10.12.2025/Asianro 43
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Iitin kunnan elinkeino- ja työllisyyspalveluiden ajankohtaiset asiat
Tarkastuslautakunta 10.12.2025
147/00.01.03/2022
Valmistelija Kehittämisasiantuntija Emma Lehto, puh. 0406173814, emma.lehto@iitti.fi
Tarkastuslautakunnalle esitellään ajankohtainen katsaus Iitin kunnan elinkeinopalveluihin ja niiden merkitykseen kunnan elinvoiman vahvistamisessa. Esitys tarjoaa kokonaiskuvan yrityskentän tilanteesta, kunnan ja yritysten välisestä yhteistyöstä sekä työllisyyden edistämisen käytännöistä ja uusista toimintamalleista. Tarkastelussa ovat myös kunnan omat tukimuodot ja prosessit, jotka tukevat työllistymistä ja yritystoiminnan kasvua.
TE24-uudistus on tuonut suuria muutoksia. Uudistuksen myötä valtakunnallisestikin korostunut työllisyydenhoidon resurssien niukkuus korostaa tarvetta kohdentaa toimenpiteet aidosti työllistäviin ratkaisuihin, jotka tuottavat konkreettisia tuloksia.
Suunnitteilla on erilaisia toimenpiteitä, joista yksi toimenpide on Iitti-lisä. Iitti-lisä on kunnan oma työllistämisen tukimuoto, joka kannustaa paikallisia yrityksiä palkkaamaan työttömiä työnhakijoita. Tuki kohdentuu erityisesti pitkäaikaistyöttömiin, ja sen avulla madalletaan työllistämisen kynnystä sekä vahvistetaan paikallista työmarkkinaa.
Iitissä työllisyyden edistämisessä keskeistä on myös suunnitteilla oleva työkyvyn arvioinnin prosessi, joka varmistaisi, että alentuvasta toimintakyvystä kärsivät pitkäaikaistyöttömät saataisiin ohjattua oikeisiin palveluihin. Näin ollen työllisyydenhoidon resursseja saataisiin entistä paremmin kohdennettua todennäköisesti työllistyviin.
Yritysten kasvun ja investointien tukemisessa kunnan tärkeä kumppani on Ladec, joka tarjoaa yrityksille neuvontaa, sparrausta ja verkostoja. Ladecin palvelut tukevat uusien yritysten syntyä, auttavat kehittämishankkeissa ja vahvistavat kunnan kilpailukykyä. Yhteistyö Ladecin kanssa on olennainen osa kunnan elinkeinostrategiaa ja varmistaa, että yrityksillä on käytössään asiantunteva tuki kasvun ja uudistumisen edistämiseksi.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee käydyn keskustelun ja esityksen tiedokseen.
Päätös
Ptk tark.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia | |