Dynasty tietopalvelu
Iitin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.12.2025/Pykälä 73



 

 

Tarkastuslautakunnan selvitys valtuustolle: Iitin kunnan talouden kantokyvyn varmistaminen isojen investointiprojektien ja erityisesti yhteiskouluhankkeen yhteydessä

 

Kunnanvaltuusto 09.12.2025 § 73  

147/00.01.03/2022  

 

 

 Tarkastuslautakunta on 12.11.2025 § 42 päätöksellään päättänyt tehdä               kuntalain 121 §:n ja hallintosäännön 67 §:n mukaisen selvityksen Iitin               kunnanvaltuustolle aiheesta "Iitin kunnan talouden kantokyvyn               varmistaminen isojen investointiprojektien ja erityisesti               yhteiskouluhankkeen yhteydessä".

 

 Samalla päätöksellä tarkastuslautakunta on hyväksynyt selvityksen               annettavaksi kunnanvaltuustolle tiedoksi siten, että valtuusto                             edellyttää kunnanhallitukselta vastauksen antamista selvityksessä               esitetyistä havainnoista.

 

Esittelijä tarkastuslautakunta

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee selvityksen tiedoksi ja edellyttää kunnanhallitukselta vastauksen antamista selvityksessä esitetyistä havainnoista

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi tarkastuslautakunnan ehdotuksen.

 

Ptk tark.