RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 01.12.2025/Asianro 262
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Valtuustoaloite vanhus- ja vammaisneuvoston nimen muuttamiseksi EETU ry:n suosituksen mukaan ikäihmis- ja vammaisneuvostoksi
Kunnanhallitus 01.12.2025
597/00.01.03/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi
11.11.2025 jätetyssä valtuustoaloitteessa 3 valtuutettua on jättänyt aloitteen vanhus- ja vammaisneuvoston nimen muutamisesta EETU ry:n suosituksen mukaisesti ikäihmis- ja vammaisneuvostoksi.
Aloitteen taustassa todetaan seuraavaa: ”EETU:n mielestä vanhusneuvosto- nimi on muutettava lainsäädännössä ikäneuvostoksi. EETU kannustaa kuntia vaihtamaan vanhusneuvosto-nimen ikäneuvostoksi uusien vaalien jälkeisen neuvostojen nimittämisen yhteydessä”. Iitin kunnassa nimi muuttuisi täten ikäihmis- ja vammaisneuvostoksi.
Lisäksi aloitteessa todetaan, että ”nimenmuutoksen jälkeen ikäihmisten neuvostolle on varattava mahdollisuus tulla kuulluksi jo valmistelun varheisessa vaiheessa niissä kysymyksissä, jotka koskettavat ikääntyneitä- kaavoittaessa rakentamista, julkista liikennettä, liikenneväyliä, puistoja ja arjen kannalta keskeisiä palveluita sekä harrastusmahdollisuuksia jo suunnittelun alkuvaiheessa.” Aloitteen mukaan ikäihmisten neuvostolle on myös varattava aloiteoikeus kunnanvaltuustoon.
Vastauksena valtuustoaloitteeseen voidaan todeta:
Aloitteen sisältöä on tarkasteltu osana hallintosäännön uudistamista. Hallintosääntöön on otettu aloiteoikeuteen vertautuva kirjaukset, joiden mukaan vaikuttamistoimielimet voivat tehdä kirjallisia toimenpide-esityksiä kunnanhallitukselle. Kunnanhallituksen tulee antaa vastaus esityksiin kohtuullisessa ajassa. Järjestely vastaa näin aloitteiden käsittelyä.
Vanhus- ja vammaisneuvoston hallintosäännön mukaisista tehtävistä määrätään seuraavaa:
Vanhus- ja vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri palvelualueiden toiminnan suunniteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön/vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemisensa palvelujen kannalta.
Määrittely kattaa aloitteessa esitetyt aihealueet ja on jopa niitä laajempi.
Yhdistetty Vanhus- ja vammaisneuvosto oli viimeistä edeltävällä vaalikaudella (2017-2021) Iitissä nimetty ikäihmisten ja vammaistenneuvostoksi. Kuitenkin neuvostosta käytettiin säännöllisesti tavanomaista vanhus- ja vammaisneuvosto nimitystä ja tästä syystä siihen palattiin myös hallintosäännössä, joka hyväksyttiin vuonna 2021.
Lainsäädännössä sekä yleisesti kunnissa ja hyvinvointialueilla käytössä olevat nimet vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto sekä yhdistettynä vanhus- ja vammaisneuvosto ovat niin vahvasti tunnettuja, että esitetty nimenmuutos aiheuttaisi epäselvyyttä termien käytössä. Hallintosääntö on tästä syystä valmisteltu nykyisen nimityksen mukaisesti.
Vanhus- ja vammaisneuvosto ei ole itse ollut aloitteellinen nimen suhteen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto toteaa, ettei aloite anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Aloite on loppuun käsitelty.
Päätös
Ptk tark.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia | |