Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 01.12.2025/Asianro 258


 

 

Työkoneet, Iitin kunnan kunnallistekniset maanrakennustyöt ja hoitotöitä v. 2026 - 2027 urakointiin, kunnossapitoon ja pieniin kohteisiin liittyen puitejärjestelyperiaatteella, hankintapäätös

 

Kunnanhallitus 01.12.2025     

591/02.06.00/2025  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi

 

Niiltä osin kuin hankintoja ei tehdä kunnan omana työnä tai teetetä voimassa olevien sopimusten nojalla muilla toimittajilla tämän hankinnan osalta tarjouksia on pyydetty puitejärjestelyperiaatteella vuosiksi 2026 – 2027. Hankintaan kuuluu Iitin kunnan kunnallisteknisiä maanrakennustöitä

käsittäen pääosin kunnan talousarvion käyttötalouden kohteet (kunnossapito, pienet saneeraukset ja pienet uudiskohteet) sekä

kiinteistönhoidon ja yleisten alueiden hoitotöitä. Töitä teetetään urakalla ja tuntitöinä; rakennusurakka-hankinnat teetetään pääosin maanrakennustyön pienurakkana. Työkoneurakoitsijan kalustoa voidaan käyttää työmaakohtaisesti myös kuljetuksiin, mikäli kuljetusta ei voida tai ei ole tarkoituksenmukaista eriyttää urakasta ja mikäli kulloinkin urakkaan sisältyvästi niin sovitaan. Muilta osin tämän hankinnan piiriin ei kuulu materiaalien kuljetuspalvelut, jotka on kilpailutettu erikseen kilpailutuksella "Iitin kunnan yleisten alueiden ja kiinteistönhoidon kunnossapitoon sekä pieniin kohteisiin liittyvät materiaalien kuljetuspalvelut".

 

Tarjoukset on pyydetty elinympäristövaliokunnan antamien ohjausten mukaisesti siten, että töitä teetetään aiempaa enemmän urakalla ja minikilpailuttamalla.

 

Hankintailmoitus julkaistiin Hilmassa 4.11.2025, ja tarjoukset pyydettiin 20.11.2025 klo 12.00 mennessä sähköisesti Cloudian Tarjouspalvelussa. Kyseessä on avoin menettely ja kansallinen hankinta. Lisäksi

tarjouspyynnöstä on ilmoitettu sähköpostitse mm. vuoden 2024 -

2025 vuositarjouksen jättäneille. Tarjouspyynnössä on julkaistu

hankinnassa noudatettavat säännöt.

 

Tarjouksen ko. hankinnasta määräaikaan mennessä jättivät Cloudian Tarjouspalvelussa seuraavat 11: AK-Maansiirto Oy (3101757-7);

E.Niininen Oy (2989363-1); Konetyö Auranen Oy (3101604-8); Kymen Granite Oy (0913080-5); L&T Teollisuuspalvelut Oy (3155936-8);

Lahden rakennus ja kone Oy (3201867-8); Lokapalvelu Siili Oy (1714499-1); Maanrakennus Kimmo Suokas ky (0659589-3); Maanrakennus Pekka Rautiainen Ky (2157877-6); Pekan ex soturit Oy (3554361-1) ja VTM Putkistohuolto Oy (0810177-0).

 

Sähköpostitse tarjouksen jättivät Cardenal Oy ja Mikko Ryyppö Oy. Mikko Ryyppö Oy jätti tarjouksen lisäksi myöhässä klo 12:10. Ryyppö ilmoitti syyksi sen, että nettiyhteys katkesi juuri radikaalilla hetkellä eikä näin ollen tarjouksen jättäminen Tarjouspalvelussa onnistunut määräajassa. Cardenal ilmoitti syyksi tekniset haasteet ja ilmoitti, että mikäli tarjous ei kelpaa sähköpostitse, se ei tee tarjousta. Koska asiassa päätöksen tekee kunnanhallitus, ei tarjouksen hylkäämisen osalta voida etukäteen ilmoittaa, mikä päätös tulee olemaan. Lisäksi Pekan ex soturit Oy ei toimittanut tarjouspyynnössä vaadittuja tilaajavastuulain mukaisia todistuksia ja selvityksiä täsmennyspyynnöstä huolimatta.

 

Koska tarjouspyynnön mukaan tarjoukset tuli jättää Tarjouspalvelussa ja tarjoukseen tuli liittää tilaajavastuulain mukaiset selvitykset ja todistukset, tulee näiden kolmen tarjoajajan, Cardenal Oy:n, Mikko Ryyppö Oy:n ja Pekan Soturit Oy:n tarjoukset hylätä tarjouspyynnön vastaisina. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun vaatimus edellyttää tarjousten olevan hankinta-asiakirjoissa asetettujen ehtojen, kriteerien, kuvausten ja vaatimusten mukaisia. Tarjousten hankinta-asiakirjojen mukaisuus varmistaa osaltaan myös keskenään vertailukelpoisten tarjousten saamisen ja tarjousvertailun tasapuolisuuden. Hankintayksikön tulee siten lähtökohtaisesti hylätä sellaiset tarjoukset, jotka eivät vastaa hankinta-asiakirjoissa esitettyjä vaatimuksia. Tarjouspyynnössä tarjousten jättämiselle asetetun määräajan noudattaminen varmistaa sen, että kaikilla tarjoajilla on sama aika tarjouksen valmisteluun hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön julkaisemisen jälkeen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 19.3.2010 taltio 568 mukaan tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen hyväksyminen merkitsee syrjivää kohtelua paitsi muiden tarjouskilpailuun osallistuneiden tarjoajien osalta myös niiden mahdollisten tarjoajien osalta, jotka luottaen siihen, että hankintayksikkö noudattaa tarjouspyynnön ehtoja, ovat jättäytyneet tarjouskilpailun ulkopuolelle.

 

Hyväksyttävästi jätetyistä tarjouksista on tehty koneluokittainen pisteytys, joka esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hylkää Cardenal Oy:n, Mikko Ryyppö Oy:n ja Pekan ex soturit Oy:n tarjoukset tarjouspyynnön vastaisina.

Kunnanhallitus päättää, että tämän kilpailutuksen/puitejärjestelyn piiriin kuuluvat hankinnat suoritetaan hyväksytyn tarjouksen jättäneiltä yrityksiltä seuraavasti:

Työkoneet otetaan töihin kuljettajineen ja tarvittaessa ns.  apumiehineen.

Hankinnoissa huomioidaan etusijajärjestyksen lisäksi saatavuus (aikataulu); mikäli esitetty aikataulu ei käy etusijajärjestyksessä ensimmäiselle, kysytään  etusijajärjestyksessä toista jne.

Hankinnat tehdään puitesopimuksen piirissä olevilta yrittäjiltä saatavuus (aikataulu) huomioiden joko suoraan etusijajärjestyksessä tehdyn pisteytyksen perusteella tai minikilpailuttamalla seuraavin säännöin:

1. Vähäiset työt, kustannusarvioltaan (tilaaja arvioi) alle 3.000 euroa olevat työt, tilataan toimittajilta etusijajärjestyksessä suoraan. Toimittajan on annettava pyydettäessä tilaajalle tarjouksensa mukaisiin yksikköhintoihin, tuntiarvioonsa ja muihin työn suoritukseen vaikuttaviin seikkoihin perustuva hinta-arvio. Tilaus tehdään kirjallisesti esim. sähköpostitse tai Cloudia- Tarjouspalvelun kautta.

2. Arviolta (tilaaja arvioi) 3.000 - 10.000 euron työt tilataan samoin etusijajärjestyksessä suoraan, mutta toimittajan on annettava töistä tarjouksensa mukaisiin yksikköhintoihin, tuntiarvioonsa ja muihin työn suoritukseen vaikuttaviin seikkoihin perustuva kattohinta / urakkahinta kirjallisesti esim. sähköpostitse tai Cloudia-Tarjouspalvelun kautta.

3. Muut työt, kustannusarvioltaan (tilaaja arvioi) yli 10.000 euron arvoiset työt, tilaaja minikilpailuttaa puitejärjestelyssä mukana               olevien toimittajien kesken esim. sähköpostitse tai Cloudia-Tarjouspalvelun kautta. Toimittaja antaa tarjouksensa mukaisiin yksikköhintoihin, tuntiarvioonsa ja muihin työn suoritukseen vaikuttaviin seikkoihin perustuvan kattohinnan / urakkahinnan kirjallisesti esim. sähköpostitse tai Cloudia-Tarjouspalvelun kautta. Valinta tehdään ottaen huomioon tarjottu kattohinta /urakkahinta, soveltuvuus (esim. erityisosaaminen - toimittaja voi ilmoittaa referenssejä jne.) sekä saatavuus (aikataulu).

4. Puitejärjestely koskee pääosin Iitin kunnan talousarvion käyttötalousosan hankintoja eli ns. kunnossapitoa ja pienkorjauksia. Investointihankkeet eivät pääsääntöisesti kuulu puitejärjestelyn piiriin - tapauskohtaisesti puitejärjestelyn piirissä voidaan suorittaa pieniä, enintään 15.000 euron suuruisia investointihankintoja.

5. Töissä noudatetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa mainittuja ehtoja. Työn/urakan aikaiset lisä- ja muutostyöt on dokumentoitava ja sovittava tilaajan kanssa erikseen.

6. Kun tarjouspyyntöasiakirjoissa on sanottu, että tilaaja voi tehdä työn myös omana työnä tai tilata työn puitejärjestelyn ulkopuoliselta toimittajalta voimassa olevien sopimusten nojalla (esim. hiekoitussepelin poisto), niin näin voidaan toimia. Tilaajalla ei ole tällöin velvollisuutta käyttää puitejärjestelyssä mukana olevaa toimittajaa. Lisäksi aina, mikäli puitejärjestelyssä mukana               olevat eivät pysty työtä tekemään hankkeen vaatimassa aikataulussa, tilaaja voi tilata työn puitejärjestelyn ulkopuoliselta toimittajalta. Myös hätätöissä (esim. vesivuodon sulkeminen) voidaan em. säännöistä poiketa.

Tilaajan työnjohto päättää, mikä koneluokka valitaan kuhunkin työkohteeseen.
 
Ennen tilausta tulee varmistaa määrärahojen riittävyys ja ylittyykö investointihankeraja (15.000 euroa) tai tilaajavastuulain mukainen raja (9.000 euroa). Ennakoidun arvon selvittämiseksi urakoitsijan tulee antaa pyydettäessä edellä luetelluissa säännöissä mainittu  hinta-arvio, kattohinta tai urakkahinta kulloisestakin työstä/urakasta. Mikäli tilaajavastuulain mukainen raja ylitetään, tulee urakoitsijan toimittaa pyydettäessä uudet tilaajavastuulain mukaiset todistukset ja selvitykset (esim. Luotettava Kumppani -raportti). Tilaushetkellä urakoitsijalla saa olla enintään 3 kuukautta vanhat tilaajavastuulain mukaiset todistukset ja selvitykset. Muutoinkin yrittäjällä on puitejärjestelykauden aikana velvollisuus toimittaa ajantasaiset selvitykset ja todistukset tilaajan pyynnöstä tarpeen mukaan. Kilpailutukseen osallistuvilla/puitejärjestelyn toimittajilla ei ole oikeutta mihinkään korvauksiin liittyen kilpailutukseen / puitejärjestelyyn osallistumiseen: tarjouksen tekemisestä ei makseta, minikilpailutukseen osallistumisesta ei makseta, hinta-arvion antamisesta ei makseta, tilaajavastuulain mukaisten selvitysten toimittamisesta ei makseta eikä muustakaan vastaavasta osallistumisesta makseta.
 
Käytettävällä yrittäjällä on oltava työnantajavelvoitteet ja muut tarjouspyynnössä edellytetyt velvoitteet hoidettu. Sellaista yrittäjää, joka ei toimita vaadittavia tilaajavastuulain mukaisia ja muita selvityksiä ja todistuksia tai jonka todistuksissa ilmenee laiminlyöntejä, ei käytetä. Laiminlyönniksi ei katsota viivästyneitä maksuja, mikäli niistä on tehty hyväksytty maksusuunnitelma, jota noudatetaan.

Käytettävällä yrittäjällä on puitejärjestelykauden aikana oltava ammatilliset, tekniset, taloudelliset ja muut edellytykset töiden toteuttamiseksi. Töissä on noudatettava kulloinkin voimassa olevaa lainsäädäntöä, määräyksiä ja ohjeita. Asiointi- ja työmaakielenä on suomi. Kunta ei takaa vuosittaista hankintamäärää, vaan hankinnat tehdään tarpeen mukaan.

Hintoja ei sidota indeksiin.

Iitin kunta kuuluu rakentamispalvelujen käänteisen arvonlisäveron piiriin.

Tästä päätöksestä voi tehdä hankintalain mukaisen hankintaoikaisu-vaatimuksen tai valituksen Markkinaoikeuteen. Tähän päätökseen/puitejärjestelyyn liittyvien tilausten ja minikilpailutusten osalta ei ole muutoksenhakuoikeutta, koska kyse on jo kilpailutettujen vuosihankintojen (puitejärjestelyn) täytäntöön panemisesta.

Sopijapuolia sitova sopimus syntyy vasta, kun kaikki sopijapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen tai kun tilaus on tehty.
 
Päätökseen liitetään koneluokittainen pisteytys ja se jaetaan tarjouksen jättäneille päätöksen mukana.

Perustelut: hankintapäätös on tehty tarjouspyynnön ja kunnan hankintaohjeen sekä hankintalain mukaisesti. Selostusosassa mainitut.

Kunnanhallitus tarkastaa tämän pykälän tässä kokouksessa.

 

 

Päätös  

 

Ptk tark.