Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 250



 

 

Kunnanvaltuuston ja - hallituksen ohjeellinen kokousaikataulu 2026 kevät

 

Kunnanhallitus 17.11.2025 § 250  

111/00.01.02/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

Aikaisemman käytännön perusteella valmisteltu esitys päivitetyksi kunnanvaltuuston ja -hallituksen ohjeelliseksi kokousaikatauluksi on esityslistan oheismateriaalina.

 

Kunnanvaltuuston kokouksien ajankohta voi vaihdella käsiteltävien asioiden mukaan ja ohjelmaan on merkitty ns. säännönmukaiset kokoukset. Alustava kokousaikataulu on laadittu koko vuodeksi, mutta sitä tarkenetaan tarvittaessa erikseen syyskaudelle.

 

Mikäli käsiteltäviä asioita ei ole valmistelusta tullut listalle, voidaan kokous peruuttaa.Tarvittaessa kiireellisten asioiden johdosta voidaan valtuustonpuheenjohtajan suostumuksella pitää ylimääräisiä kokouksia tai muuttaa suunniteltujen kokouksen ajankohtaa.

 

Seminaarit aikataulutetaan erikseen ja ilmoitetaan 2-3 viikkoa ennen ajankohtaa valtuutetuille. Tammikuulle on merkitty yksi kunnanvaltuuston iltakoulu (kaava-asia) ja syksylle on aikataulutettu kaksipäivänen seminaarimatka, jonka kohde ilmoitetaan kesällä.

 

Valiokuntien/lautakuntien kokoukset tulee jaksottaa siten, että asioiden siirtyminen niistä kunnanhallitukseen ja edelleen tarvittaessa valtuustoon on jouhevaa. Valiokuntien/lautakuntien valmistelijat/esittelijät ja puheenjohtajat sopivat keskenään tarkemmin valiokuntien kokouspäivät.

 

Kokousten alkamisajat ovat tavanomaiset klo 17:30 kunnanhallituksen ja klo 18:00 valtuuston kokousten osalta (poikkeuksena joulukuu, jolloin kokous on päivällä).

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tarkennetun kokousaikataulun tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi valtuutetuille

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

 Merkittiin, että Reijo Houni poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

 

Ptk tark.