RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristövaliokunta
Muistio 12.11.2025/Asianro 62
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vireillä olevat asiat, elinympäristövaliokunta 12.11.2025
Elinympäristövaliokunta 12.11.2025 § 62
547/00.01.03/2025
Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi
Asian selostus Valmisteilla, käynnissä ja/tai ajankohtaisia valmistuneita hankkeita yms. valiokunnan tehtäväalueiden asioita:
1. Teknisen toimen koko henkilökunnan valmennus työhyvinvointiin ym. liittyen
käynnistyy.
2. Henkilöstön hyvinvointikyselyt ovat käynnissä. Samoin tulossa erityisesti tekniselle
osoitettu erillinen kysely, edellä mainittuun valmennuskokonaisuuteen liittyen.
3. Talousarvion käsittely jatkuu kunnanhallituksessa
4. Hallintosäännön uudistustyö käynnistynyt. Päätösvallan jako lautakuntien ja
viranhaltijoiden kesken, sekä muut päivitystarpeet.
5. Yhdyskuntainsinööri/vesihuoltopäällikön ja kuljettajan rekryt ovat käynnissä.
6. Kunnantalon remontti valmistuu näillä näkymin 19.12.2025. Hankkeeseen liittyvät
tilaajahankinnat tarkastelussa ja käynnissä. Kunnantaloon liittyvä muuttoaikataulun
suunnittelu on käynnissä. Varmistuu joulukuun puolella, kun tiedetään kalustetoimitukset
ja mahdolliset hankintapäätökset.
7. Kirjaston irtokalusteet vastaanotettu ja reklamaatiokorjaukset marras/joulukuun
taitteessa. Lisätilauksena tilattu muutamia tuotteita, joiden pitäisi tulla vielä tämän
kalenterivuoden puolella.
8. Ravilinnan juoksuradan pinnoitus sekä heittorinkien kunnostustyöt saatu valmiiksi.
Juoksurataa ympäröivän aidan asennus käynnissä ja valmistuminen mahdollisesti
viikon 45 aikana; urakoitsijalla kuitenkin urakka-aika 15.11.2025 asti. Urakka jää kesken
asfalttipintojen maalauksien osalta, jotka suoritetaan keväällä 2026.
9. Yhteiskoulun hankesuunnitelma on kunnanhallituksessa 10.11.2025.
10. Ravilinnan käyttövesijohtosaneeraus valmistuu oletettavasti 4.11.2025
11. Turvallisuustekniikan päivitys etenee. Tänä vuonna tehdään vielä Kunnantalo,
Ravilinna ja varikon kameravalvonta.
12. Aurauspalavereja vk 45 ja 46. Routa-järjestelmän koulutusta työnjohdolle ja kuljettajille
13.11.2025.
13. Vuositarjouksien kilpailutus vk 45 ja 46. Suunnittelutyöt myöhemmin tänä vuonna.
14. Veteraanimajan saunat toimivat taas. Kiukaisiin tehty korjauksia.
15. Yläkoulun kokonaisvaltaisesta sisäilmatutkimuksesta tullut tarjous ja samoin koulun
ionisaatiosta.
16. Kiinteistönhoito “säästöliekillä” määrärahojen ylityspaineen takia; määrärahojen
muutosesitykset tehty ja ne olivat kunnanhallituksen käsittelyssä 3.11.2025.
17. Vt. 12:n putkijohtosiirtojen suunnittelun tilaus tehdään viikolla 45.
18. Tillolantien viemärikuvauksissa havaittu huonossa kunnossa oleva kaivo, vaihtoon
vielä tänä vuonna.
19. Eerolantie-Kauppakadun risteyksen kaapelikaivannon korjaus urakoitsijan toimesta
vk45 aikana.
20. Katuvaloista tullut päivittäin palautetta Louhen, sähköpostin ja puhelujen kautta.
Selvittelyssä, miten saadaan parannettua korjausten nopeutta ja laatua.
21. Katuvalaistuksen inventointi valmis vuoden 2025 loppuun mennessä.
22. Konekeskuksen laskutustapa ja toteutus selvittelyssä.
23. Vuosien 2027 ja 2028 päällystyskohteet tarkasteltu ja valikoitu.
24. Puistoissa ja muilla yleisillä alueilla syystyöt käynnissä
25. Maankäytössä selvittelyssä vt. 12:n asioita: ulkoilureittien muutokset, maanomistus
yms. Lisäksi maanvuokrasopimusten valmistelua ja lomarakennuspaikkojen
myyntivalmisteluja. Yhteiskoulun kaava luonnosvaiheessa.
26. Yksityisteiden kohdeavustusmäärärahat tältä vuodelta käytetty.
27. Rakennusvalvonnassa Lupapisteen tilanne: 13 avointa hakemusta.
28. Hulevesilaskut lähdössä lähiaikoina.
29. Ympäristönsuojelussa Vesistövision työpajojen tuloksia laitetaan eteenpäin,
hankeaihioita yms. Ensi vuonna vesistöteema myös Ympäristöviikoilla. 1 maa-aineslupa
vireillä, vt. 12:een liittyviä lupia ei ole tullut vireille, mutta alustavia kyselyitä/neuvontaa on
ollut.
Valiokunnan ohjaus Elinympäristövaliokunta merkitsi vierillä olevat asiat tiedoksi ilman ohjausta.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia |