RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 14.10.2025/Pykälä 30
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muut asiat
Nuorisovaltuusto 14.10.2025 § 30
Muissa asioissa keskusteltiin:
- Alueellisen opiskeluhuollon yhteistyöryhmän kannanotto nuorisovaltuuston aloitteeseen yhtenäisistä periaatteista nuorisovaltuuston toiminnan tukemiseksi
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen nuorisovaltuusto on tehnyt 19.12.2024 aloitteen kuntien sivistystoimille, alueen oppilaitoksille (Salpaus, LAB) ja alueen yksityisille kouluille. Nuorisovaltuusto on esittänyt, että Päijät-Hämeen hyvinvointialueen oppilaitoksissa tunnustetaan nuorisovaltuustojen toiminnan merkitys ja tuetaan aktiivisesti nuorten osallisuutta näissä vaikuttamiselimissä. Oppilaitosten tulisi hyväksyä poissaolot niiltä tunneilta, joilta nuori joutuu poistumaan, mikäli syynä on nuorisovaltuuston toimintaan osallistuminen. Vaikka nuorisovaltuuston kokoukset järjestetään koulun oppituntien ulkopuolella, niin osalla valtuutetuista saattaa siirtymiseen kulua sen verran aikaa, että oppitunnilta joutuu lähtemään aikaisemmin ehtiäkseen ajoissa kokoukseen. Tämä tulisi saavutettavuuden ja reiluuden nimissä hyväksyä koko alueella.
- Yhdistysfoorumi torstaina 6.11.2025 kello 18:00 L-halli
Yhdistysfoorumissa kokoontuvat iittiläiset yhdistykset, kyläyhdistykset ja järjestöt. Foorumissa on mahdollisuus kohdata muiden yhdistyksen toimijoita sekä kunnan toimijoita. Paikalla myös Iitin kunnan hyvinvointijohtaja ja yhdistysaktivaattori.
- JouluKausalan seuraava kokous 6.11 kello 18:00
- Varajäsenet Iitin nuorisovaltuustoon
Iitin nuorisovaltuustolla ei ole ollut varajäseniä. Jätetään myöhemmin päätettäväksi tulisiko nuorisovaltuuston ottaa varajäseniä, jotka voivat varsinaisen jäsenen erotessa kesken kauden liittyä valtuustoon mukaan.
- Tapaaminen kunnanpäättäjien kanssa
Iitin kunnanjohtaja on ehdottanut, että nuorisovaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja voisivat tavata kunnanpäättäjiä ennen maanantaina 17.11 järjestettävää kunnanhallituksen kokousta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |