Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristövaliokunta
Asialista 24.10.2024/Asianro 60


 

Talousarvio 2025 (sis. investointiohjelman) suunnitelmavuosineen, elinympäristövaliokunnan ohjaus 24.10.2024

 

Elinympäristövaliokunta 10.09.2024 § 42 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi

 

Asian selostus Kunnanhallituksen 19.8.2024  hyväksymien talousarvion 2025 laadintaohjeiden mukaan valiokuntien tulee pitää kokoukset talousarvion sisällöstä 16.10.2024 mennessä. Sitä ennen, 4.10.2024 mennessä, toimialueilla tulee jo olla talousarvioesitykset valmiina.

 

  Laadintaohjeissa todetaan mm. seuraavaa:

 

  "Kaikkien strategiaan kirjattujen tavoitteiden toteuttaminen yhtä aikaa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ei ole mahdollista. Strategiasta on pyrittävä valitsemaan konkreettisimmin lyhyellä aikavälillä vaikuttavat tavoitteet, joilla pyritään lisäämaan asukkaiden hyvinvointia ja kunnan elinvoimaisuutta. Tavoitteet on asetettava niin, että niiden toteutumista voidaan seurata todennettavissa olevilla mittareilla. Talousarviotyössä tulee toimialojen esittää konkreettiset toimenpiteen strategisten projektien eteenpäin viemiseksi. Toimenpiteen ja niillä tavoiteltavat vaikutukset tulee avata talousarvioteksteissä.

 

  Raamissa on arvioitu tulojen nousevan keskimäärin 4,6 prosenttia. 

 

 Vuodelle 2025 palkankorotuksiin varataan keskimäärin 2,0 prosentin korotus ja vuosille 2025 ja 2026 2,0 prosenttia.

 

 Toimialojen henkilöstösuunnittelu tulee tehdä koko suunnitelmakaudelle siten, että erikseen toimitettavalla pohjalla ilmoitetaan nykyinen henkilöstö sekä tulevat muutokset seuraavan kolmen vuoden sisällä. Muutokset tulee perustella ja ennakoida. Kaikki henkilöstölisäykset tulee lähtökohtaisesti suunnitella siten, että kustannukset kompensoidaan tuottoja lisäämällä, esim. hankerahoituksella ja niistä tulee esittää selvä suunnitelma talousarviotyön ohessa.

 

 Kustannusten osalta nousua on sisällytetty talousarviossa henkilöstökulujen lisäksi muihinkin kulueriin. Menopaineet on sopeutettava talousarvioraamin tasoon menoja vähentämällä tai tuloja lisäämällä.

 

 Investointien osalta noudatetaan vuoden 2025 talousarvion mukaista investointisuunnitelmaa. Investointien toteutus-aikataulua ja vaikuttavuutta strategian tavoitteiden osalta tulee arvioida kriittisesti. Erityistä huomiota investointien talousarviosuunnittelussa tulee kiinnittää siihen, että investoinnit saadaan käynnistettyä ja läpivietyä talousarviovuoden aikana.

 

 Talousarvion valmistelun materiaaleissa tulee esittää informatiivinen tieto kaikista suunnitelluista vuosikorjaushank-keista talousarviovuodelle. Osa näistä hankkeista on käyttötalouden menoihin budjetoituja hankkeita."

 

 Elinympäristövaliokunta antoi jo kokouksessaan 21.8.2024 vesihuollon ja yleisten alueiden ajankohtaiskatsaus-asiassa seuraavat talousarvioon liittyvät ohjaukset:             

 

 - korjausvelkaan on kiinnitettävä erityistä huomiota

 

 - Eerolantien peruskorjauksen osalta on selvitettävä, miten se saadaan etenemään mahdollisimman pian.

 

 Kokouksessa käydään läpi talousarvion laadintaan liittyviä hankkeita, kustannuspaineita, toiminnallisia muutoksia ja muita huomioitavia asioita, jonka jälkeen elinympäristövaliokunta voi antaa lisää ohjausta talousarvion laadintaan.

 

Valiokunnan ohjaus Elinympäristövaliokunta ohjasi seuraavaa:
- kustannuspaineiden vähentämiseksi kannattaa lisätä hoidettavien yleisten alueiden helppohoitoisuutta esim. niittyjä perustamalla
-katujen korjausvelan vähentämiseksi on tärkeää saada ensi vuodelle perusparannuskohteita
- mikäli Eerolantietä ei saada perusparannuskohteeksi ensi vuodelle, on tehtävä ainakin urapaikkauksia, jotka tulisi toteuttaa mahdollisuuksien mukaan jo kuluvana vuonna ennen lumien tuloa talviliikenneturvallisuuden parantamiseksi.

 

 

Elinympäristövaliokunta 15.10.2024 § 52 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi

 

Asian selostus Valmisteltu talousarvioehdotus käydään kokouksessa läpi aineistolla, jonka hallinto- ja talousjohtaja sekä taloussihteeri kokoavat ja toimittavat 14.10.2024. Kaikissa valiokunnissa käydään läpi sama talousarvioaineisto, joka pitää sisällään koko kunnan ja kaikki toimialat.

 

Käsittely 15.10.2024 Asian käsittely on siirretty puheenjohtajan päätöksellä seuraavaan kokoukseen, koska 4 jäsentä ilmoitti kokouspäivänä puheenjohtajalle esteestä osallistua 15.10.2024 kokoukseen. Myöskään varajäsenet eivät olleet käytettävissä/tavoitettavissa.

Elinympäristövaliokunnan 15.8.2023 hyväksymien valiokunnan kokouskäytännön periaatteiden 2 §:n mukaan puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa tai siirtää kokouksen. Kokouskäytännön periaatteet perustuvat kunnan hallintosäännön määräyksiin, mm. 77.5 § ja 121.3 § (kokousmenettely ja puheenjohtajan valtuudet).

 

Elinympäristövaliokunta 24.10.2024     

440/02.01.00/2024  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi

 

Asian selostus Ks.15.10.2024 kokouksen selostus.

 

Valiokunnan ohjaus  

 

Mahdolliset eriävät näkemykset ohjaukseen