Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristövaliokunta
Asialista 24.10.2024/Asianro 55



 

Iitin kunnan leikkipaikkojen palveluverkkoselvitys 2024 - 2032, elinympäristövaliokunnan ohjaus 24.10.2024

 

Elinympäristövaliokunta 16.04.2024 § 16 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, p. 0404854037, harri.hoffren@iitti.fi

 

Asian selostus Vuonna 2014 tekninen lautakunta lakkautti 4 leikkipaikkaa: Keskuspuiston,

Aholanpellon, Tuurinkorventien ja Kolinpellon leikkipaikat. Nämä kaikki

sijaitsivat Kausalassa.

 

Tällä hetkellä Iitin kunnassa on 10 yleistä leikkipaikkaa, joista 8 sijaitsee

Kausalan alueella:

 

    Eerolantien liikuntapuisto, Eerolantie 7, Kausala

    Hakakadun leikkipaikka, Leevinkuja 2, Kausala

    Kansanmäen leikkipaikka, Kansanmäki 2, Kausala

    Laineenpellon leikkipaikka, Vihuritie 19 B, Kausala

    Myllytöyryn leikkipaikka, Myllytöyryntie 2 B, Kausala

    Radansuun leikkipaikka, Uimarintie 7, Radansuu

    Rautatienkadun leikkipaikka, Teilimäenkatu 2, Kausala

    Sorronniemen leikkipaikka, Sorronniemenkatu 15, 47520 Iitti kk

    Tiukupuiston leikkipaikka, Tiukutie 9 B, Kausala

    Veteraanintien leikkipaikka,?Veteraanitie 6, Kausala.

 

Kausalan alueella keskeisin ja varustelluin leikkipaikka sijaitsee

Eerolantien liikuntapuistossa, joka valmistui kaikenikäisten käyttöön

keväällä 2021. Puistossa on modernit ja monipuoliset varustukset:

juoksuradat liikkumiseen ja lämmittelyyn, Parkour-alue nuorille ja aikuisille,

leikkialue, Iitti-linna lapsille ja kuntoilualue kaikenikäisille.

 

Lisäksi koulujen ja päiväkotien pihoilla on leikkipaikkoja ja/tai

lähiliikuntapaikkoja. Nämä ovat myös yleisessä käytössä laitosten toiminta-

aikojen ulkopuolella. Haapakimolan ja Vuolenkosken koulujen pihojen

leikkipaikkoihin panostetaan kuluvana vuonna runsaasti. Haapakimolan

koulun piha-alueelle on suunniteltu sijoitettavaksi mm. parkour-alue ja

pumptrack-rata. Vuolenkosken koulun piha-alueelle tulee mm. keinuja ja

kiipeilytelineitä.

 

Lakkautusuhan alla ovat Kansanmäen ja Myllytöyryn leikkipaikat. Tekninen

lautakunta linjasi v. 2020 talousarvion käyttösuunnitelmassaan, että ne

lakkautetaan. Tuolloin todettiin, että ne ovat vähiten käytettyjä ja vuonna

2025 olisi edessä ko. leikkipaikkojen saneeraus, noin 10.000 euroa/paikka.

Ko. leikkipaikoilla on vielä leikkipaikkavarusteet, mutta ne puretaan pois ja

paikat poistetaan käytöstä viimeistään v. 2025, mikäli uutta ohjausta

asiassa ja määrärahoja paikkojen saneeraukseen v. 2025 ei saada.

 

Puutarhuri Maritta Vuorinen on laatimassa Iitin kunnan leikkipaikkojen

palveluverkkoselvitystä v. 2024 - 2034, jossa on tarkoitus tarkastella

nykytilannetta käyttömäärien ym. perusteella sekä laatia

toimenpideohjelma (peruskorjattavat, poistettavat, uudet jne.) 

suunnitelmakaudelle.

 

Elinympäristövaliokunnalta halutaan ohjausta palveluverkkoselvityksen

laatimiseen.

Elinympäristövaliokunta on jo aiemmin kuluvana vuonna kokouksessaan

23.1.2024 ohjannut Keskustavisio-asian yhteydessä, että yhtenä

vaihtoehtona voisi tarkastella Rautatienkadun leikkipaikan lakkauttamista

ja toimintojen keskittämistä Vieterinpuistoon (lähiliikuntapaikka, Keskikatu

6, Kausala). Palveluverkkoselvityksessä onkin tarkoitus huomioida myös

Keskustavision tulokset.

 

 Leikkipaikkaverkoston mitoitusta voidaan tehdä esim. alueen lapsimäärien (oletetut käyttäjät), eri ikäluokkien ja/tai kunnan/alueen väestömäärän  perusteella. Leikkipaikan vaikutusalueeksi (saavutettavuus) voidaan laskea esim. 250 - 1.500 metriä, riippuen ikäluokista ja leikkipaikan luokittelusta: esim. lähileikkipaikka, leikkipaikka ja leikkipuisto/liikuntapuisto. Mitoitukseen vaikuttaa myös mm. kunnan strategiat, maankäytön ratkaisut (kaavoitus) ja kunnan taloudellinen tilanne. Mitoituksessa ja muutenkin palveluverkkoselvityksessä voidaan myös osallistaa kuntalaisia ja käyttäjiä kuulemalla heidän mielipiteitään.

 

Oheismateriaali Kartta: Iitin leikkipaikat, liikuntapuistot ja lähiliikuntapaikat

 Kartta: Kausalan alueen leikkipaikat, liikuntapuistot ja lähiliikuntapaikat

 

Valiokunnan ohjaus Elinympäristövaliokunta ohjasi leikkipaikkojen palveluverkkoselvityksen laatimiseen, että kunnan elinvoimaisuuden kannalta on hyvä olla mahdollisimman kattava verkosto eri alueita palvelllen.

Valiokunta totesi, että nykyinen leikkipaikkaverkosto palvelee hyvin eri puolilla Kausalaa ja ohjasi, että Kansanmäen ja Myllytöyryn leikkipaikkoja ei tässä vaiheessa kokonaan lakkauteta, mikäli se välineiden kunnon puolesta on mahdollista. Määräysten vastaiset välineet poistetaan, mutta säilytetään kunnossa olevat ja ne, jotka ovat korjattavissa pienellä panostuksella.

 

Elinympäristövaliokunta 15.10.2024 § 48 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, p. 0404854037, harri.hoffren@iitti.fi

 

Asian selostus Leikkipaikkojen palveluverkkoselvitys -ehdotus on vallmistunut. Ajanjaksoksi on valmistelussa tarkentunut 8 vuotta aiemman 10 vuoden sijasta.

 

 Ennen ehdotuksen laittamista yleisesti nähtäville elinympäristövaliokunta voi antaa asiassa vielä ohjausta.

 

 Ehdotuksessa

 . Radansuun leikkipaikalle asennetaan aita vuonna 2025 samassa yhteydessä kun alueella tehdään muita töitä.

 . Myllytöyryn leikkipaikka poistetaan vuonna 2025.

 . Kansanmäen leikkipaikka poistetaan vähitellen välineiden muuttuessa korjauskelvottomiksi.

 . Veteraanitien leikkipaikka poistetaan vähitellen välineiden muuttuessa korvauskelvottomiksi.

 . Laineenpellon leikkipaikan perusparannus vuonna 2026 (50 000 €).

 . Hiihtomajalle laavun läheisyyteen tehdään uusi leikkipaikka vuonna 2027 (30 000€).

 . Rautatienkadun leikkipaikka poistetaan vähitellen välineiden muuttuessa korjauskelvottomiksi ja toiminta siirretään leikkipisteeksi /-pisteiksi Vieterinpuistoon 2028 (50 000 €), jos Vieterinpuistossa tehdään muutakin, tarvitaan lisää rahaa.

 . Tiukutien leikkipaikka perusparannetaan 2030 (50 000 €).

 . Hakakadun leikkipaikka poistetaan vähitellen välineiden muuttuessa korjauskelvottomiksi ja toimintoja siirretään leikkipisteeksi Reitalanpuistoon vuonna 2032 (30 000 €).

 

Yhteenveto:

. Viisi leikkipaikkaa lakkautetaan. Kanttarellin päiväkodin leikkipaikka poistuu käytöstä myös.

. Tehdään kaksi uutta leikkipistettä (yksittäinen väline) ja yksi uusi tavanomainen leikkipaikka.

. Investoinnit leikkipaikkoihin yhteensä seuraavan 8 vuoden aikana: 220 000 €

Jatkossa Kausalan alueella

. 1 iso leikkipuisto (Eerolanpuisto)

. 3 tavanomaista leikkipaikkaa (Tiukutie, Laineenpelto, Hiihtomaja)

. 2 leikkipistettä (Reitalanpuisto, Vieterinpuisto)

. 3 iltakäyttö leikkipaikkaa (Peltohiiri, Pikku-Vieteri, Kausalan alakoulu)

Muut kunnan leikkipaikat:

. Sorronniemen ja Radansuun leikkipaikat

. Haapakimolan koulun ja Vuolenkosken koulun / päiväkodin pihat.

 

 

Oheismateriaali: Iitin kunnan leikkipaikkojen palveluverkkoselvitys 2024 - 2032 -ehdotus 1.10.2024

 

Käsittely 15.10.2024 Asian käsittely on siirretty puheenjohtajan päätöksellä seuraavaan kokoukseen, koska 4 jäsentä ilmoitti kokouspäivänä puheenjohtajalle esteestä osallistua 15.10.2024 kokoukseen. Myöskään varajäsenet eivät olleet käytettävissä/tavoitettavissa.

Elinympäristövaliokunnan 15.8.2023 hyväksymien valiokunnan kokouskäytännön periaatteiden 2 §:n mukaan puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa tai siirtää kokouksen. Kokouskäytännön periaatteet perustuvat kunnan hallintosäännön määräyksiin, mm. 77.5 § ja 121.3 § (kokousmenettely ja puheenjohtajan valtuudet).

 

Elinympäristövaliokunta 24.10.2024     

432/10.03.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, p. 0404854037, harri.hoffren@iitti.fi

 

Asian selostus Ks. 15.10.2024 kokouksen selostus.

 

 

Valiokunnan ohjaus  

 

Mahdolliset eriävät näkemykset ohjaukseen