Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Esityslista 15.10.2024/Asianro 21


 

 

Toimintasuunnitelman muutos ja vuosikello

 

Nuorisovaltuusto 15.10.2024     

468/00.01.02/2024  

 

 

Valmistelija Nuoriso-ohjaaja, koulunuorisotkj. Piia Tötterström, puh. 040 054 8813

 piia.totterstrom@iitti.fi

 

 

 

Asian selostus Nuorisovaltuustoon jäseneksi valinta sekä siihen sitoutuminen ovat herättäneet huolta. Lisäksi ei ole tarkoituksenmukaista, että luokka-asteilta nuorisovaltuustoon valittaisiin henkilöitä, jotka eivät halua nuorisovaltuuston toimintaan mukaan. Tämä osallaan kielii myös eräänlaisesta kiusaamisesta, kun nuorisovaltuuston edustajaksi on saatettu luokan äänekkäimpien toimesta valita hiljaisempi luokkatoveri. Jatkossa nuorisovaltuuston edustajat tullaan valitsemaan vaalien kautta, joka tukee koulujen ja oppilaitosten demokratiakasvatusta, mutta tuo myös esille ne nuoret, jotka aidosti haluavat vaikuttaa ja kuulua nuorisovaltuustoon. Vaaleihin asettuvat ehdokkaat voivat edustaa koko koulua tai oppilaitosta, ei yksittäistä luokkaa tai luokka-astetta.

 

Toimintasuunnitelman ja Nuvan vuosikellon suunnittelu. Toimintasääntöön muutos liittyen Nuvan ikähaarukkaan sekä edustajien jäsenmäärään.

 

Jotta vuoden 2025 nuorisovaltuuston on helppo aloittaa työskentely, rakennetaan yhdessä vuosikello ja toimintasuunnitelma. Nuorisovaltuusto voi toki muuttaa vuosikelloa tarpeen vaatiessa, mutta tällä hetkellä istuva nuorisovaltuusto luo vuosikellolle pohjan. Vuosikello paitsi rytmittää nuorisovaltuuston toimintakautta, selkeyttää nuorisovaltuutetuille jäsennellysti toimintakauden aikana tulevia kokouksia ja nuorisovaltuuston järjestämiä tapahtumia.

 

 

 

Nuorisovaltuuston ohjaus  

 

Mahdolliset eriävät näkemykset ohjaukseen

 

 

 

 

Ptk tark.