Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 224


 

 

Vastine Valtiovarainministeriön lausuntoon Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle

 

Kunnanhallitus 07.10.2024 § 224  

310/02.03.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

 

Iitin kunta on muiden Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän entiesten jäsenkuntien tavoin hakenut oikaisua Valtiovarainministeriön päätökseen 26.6.2024, VN/35660/2023, jolla kuntien tekemät oikaisuvaatimukset peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta on hylätty. Kunnanhallitus käsitteli valitusta 1.7.2024 ja valtuutti kunnanjohtajan valmistelemaan, allekirjoittamaan ja lähettämään valituskirjelmän hallinto-oikeuteen. Valitus on jätetty Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen 22.7.2024.

 

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on varannut Iitin kunnalle tilaisuuden esittää 18.10.2024 mennessä käsityksensä Valtiovarainministeriön asiassa antamasta lausunnosta.

 

Vastine valmistuu kunnanhallituksen kokoukseen mennessä ja esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kokouksessa esitetyn luonnoksen Iitin kunnan vastineeksi ja valtuuttaa kunnanjohtajan tarvittaessa tekemään siihen teknisluonteisia korjauksia.

 

Päätös Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen, että kunnanhallitus hyväksyy kokouksessa esitetyn luonnoksen Iitin kunnan vastineeksi valtuuttaa kunnanjohtajan viimeistelemään vastineen Valtiovarainministeriön lausuntoon Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.
Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 Merkittiin, että Atte Savelainen poistui esteellisenä kokouksesta tämän ja seuraavan asian käsittelyn ajaksi.

 

 Merkittiin, että Timo Mäntynen toimi kokouksen puheenjohtajana tämän ja seuraavan asian käsittelyn ajan.

Ptk tark.