RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 27.08.2024/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eronpyyntö luottamustoimista ja muutos kunnanvaltuuston kokoonpanoon, Eemeli Lehtinen
Kunnanhallitus 05.08.2024 § 186
Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi
Valtuutettu ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eemeli Lehtinen pyytää kirjeellään 1.8.2024 eroa kaikista luottamustehtävistä perustellen eronpyytöä paikkakunnalta poismuuton vuoksi.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Kotikunnan muuttuessa menettää vaalikelpoisuutensa vanhaan kotikuntaan.
Kuntalain 79 §:n 1 mom. mukaan kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen
luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.
Vaalilain 93 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten kuin kuntalain 17 §:ssä säädetään.
Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.
Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto:
1. myöntää Eemeli Lehtiselle eron kunnanvaltuuston jäsenyydestä ja siten myös puheenjohtajuudesta 27.8.2024 alkaen
2. toteaa, että kunnanvaltuuston kokouksessa puhetta johtava varapuheenjohtaja kutsuu Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen ensimmäisen varavaltuutetun Marko Kaarlenpojan kunnanvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi 27.8.2024 alkaen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
3. toteaa että Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen varajäsenet siirtyvät kukin yhden sijan ylöspäin.
4. valitsee uuden puheenjohtajan Eemeli Lehtisen tilalle ja ja suorittaa valtuuston puheenjohtajan vaalin.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että Eemeli Lehtinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Kunnanvaltuusto 27.08.2024 § 71
311/00.00.01/2023
Esittelijä kunnanhallitus
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää
1. myöntää Eemeli Lehtiselle eron kunnanvaltuuston jäsenyydestä ja siten myös puheenjohtajuudesta 27.8.2024 alkaen
2. toteaa, että kunnanvaltuuston kokouksessa puhetta johtava varapuheenjohtaja kutsuu Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen ensimmäisen varavaltuutetun Marko Kaarlenpojan kunnanvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi 27.8.2024 alkaen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
3. toteaa että Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen varajäsenet siirtyvät kukin yhden sijan ylöspäin.
4. valitsee uuden puheenjohtajan Eemeli Lehtisen tilalle ja ja suorittaa valtuuston puheenjohtajan vaalin.
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen kohtien 1, 2, ja 3. osalta ja valitsi uudeksi kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi Eira Leinon.
Merkittiin, että Ari Ollikainen toimi kokouksen puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ajan.
Merkittiin, että Eira Leino otti uutena puheenjohtajana kokouksen puheenjohtajuuden tämän asian käsittelyn päättyessä.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |