RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristövaliokunta
Muistio 21.08.2024/Asianro 33
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Talousarvion määrärahojen seurantaraportti käyttötalous 1.1. - 30.6.2024 |
![]() |
Talousarvion määrärahojen seurantaraportti investoinnit 1.1. - 30.6.2024 |
Talousarvion 2024 puolivuotisraportti, elinympäristövaliokunnan ohjaus 21.8.2024
Elinympäristövaliokunta 21.08.2024 § 33
3/00.01.03/2022
Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi
Asian selostus Elinympäristövaliokunnan tehtävänä on valmistelun ohjaamisen lisäksi seuraaminen ja arviointi tehtäväalueellaan.
Kunnanhallitus on 15.1.2024 antanut v. 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen. Ohjeen mukaan toimialajohtajien tulee hyväksyä toimialaansa koskevat käyttösuunnitelmat. Käyttösuunnitelmissa asetettuja tulosalueiden tavoitteita ja toimenpiteitä toteutumista tulee seurata raportoinnista toimielimelle. Käyttösuunnitelmien toteutumista tulee seurata ajantasaisesti ja mahdolliset talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Lisäksi täytäntöönpano-ohjeen mukaan erityisesti pienempien investointien toteutus tulisi jaksottaa niin, että ne ovat toteutuksessa vuoden ensimmäisellä puoliskolla ja kirjanpidossa jo syyskuussa.
Oheismateriaalina jaetaan teknisen toimialan käyttötalouden ja investointien kirjanpitoraportit aj. 1.1. - 30.6.2024. Tarkempi puolivuotisraportti tavoitteiden toteutumisineen annetaan kokouksessa.
Kokouksessa kuullaan kutsuttuna asiantuntijoina tässä asiassa rakennusmestari Timo Vaarantoa ja yhdyskuntainsinööri Melina Mallattia.
Oheismateriaali: Raportit
Valiokunnan ohjaus Elinympäristövaliokunta merkitsi puolivuotisraportin tiedoksi ilman ohjausta. Merkittiin, että kutsuttuina asiantuntijoina kuullut rakennusmestari Timo Vaaranto ja yhdyskuntainsinööri Melina Mallat poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.26.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |