Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 144


 

 

Lausuntopyyntö koskien Hollolan kunnan hallintosäännön yhteistoimintaelimiä

 

Kunnanhallitus 20.05.2024 § 144  

270/00.04.01/2023  

 

 

Hollolan kunta järjestää yhdeksän kunnan ympäristöterveydenhuollon ja

1.1.2025 alkaen myös työllisyydenhoidon palvelut vastuukuntana.

 

Sopimuskunnille varataan mahdollisuus antaa lausunto lautakuntia

koskevista hallintosääntökirjauksista tai niiden muutoksista.

 

Hollolan kunnan uudistettu hallintosääntö on menossa kunnanhallituksen

3.6.2024 ja valtuuston 10.6.2024 hyväksyttäväksi. Työllisyyslautakuntaa

koskevat kirjaukset astuvat voimaan 1.8.2024 alkaen.

 

Toimielinten päätösvalta on jaettu kolmeen osaan: kaikkia toimielimiä

(lukuun ottamatta valtuustoa) koskeva yleiskirjaus § 25, kohdennettu

toimielimen päätösvaltakirjaus (otsikoitu) sekä liitetaulukkoon kirjattu

päätösvalta.

 

Molempien yhteistoimintaelinten kohdalle on merkitty ohjaavaksi

asiakirjaksi myös yhteistoimintasopimus.

 

Lausunnot tulee jättää viimeistään 30.5.2024 sähköpostiosoitteeseen:

kirjaamo@hollola.fi.

 

Lausunnon antamatta jättäminen ei estä kunnan päätöksentekoa asiassa.

 

Lisätietoja asiasta antavat:

Työllisyysaluejohtaja Anne Tapaila: anne.tapaila@hollola.fi. p.044 7801118

Ympäristöterveysjohtaja Silja Mäkelä: silja.makela@hollola.fi p044 4801170

Talous- ja hallintojohtaja Turkka Rantanen; turkka.rantanen@hollola.fi, p.044 7801700

Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen: paivi.rahkonen@hollola.fi. p. 044 7801400

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Iitin kunnalla ei ole huomauttamista Hollolan kunnan hallintosääntökirjauksiin.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.