Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 143


Lahti Region Oy omistajastrategia 17.4.2024

 

 

Lahti Region Oy:n omistajastrategia

 

Kunnanhallitus 20.05.2024 § 143  

22/00.04.01/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

 

Vuodesta 2023 lähtien on Päijät-Hämeessä ryhdytty suurimpien omistajien johdolla laatimaan myös kuntien yhteisomistuksessa oleville yhtiöille omistajastrategioita. 

 

Lahden kaupunki on yhtiöiden suurimpana osakkaana laatinut ehdotuksen Lahti Region Oy:n omistajastrategiaksi,? jota kuntien edustajat ovat voineet kommentoida ja joita on käsitelty myös yhteisessä osakaskokouksessa.

 

Yhteisen tahtotilan pohjalta on muodostettu yhtiön toimintaa linjaava omistajastrategia. Sovitusti jokainen yhtiön osakas vie omistajastrategian omaan päätöksentekoelimeensä hyväksyttäväksi.

 

Iitissä kunnanhallitus vastaa kunnan toimintojen yhteensovittamisesta ja

omistajaohjauksesta (KuntaL39§). Hallintosäännön 25 § mukaisesti kunnanhallitus vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta, organisoi konsernijohtamisen ja konsernivalvonnan.

 

Iitin kunnan osaomistamissa yhtiöissä omistamisen tulee tukea ja palvella palvelujen järjestämistä,? strategisia tavoitteita tai kunnan taloutta.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Iitin kunnan osalta liittenä olevan Lahti Region Oy:n omistajastrategian.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

 Merkittiin, että Eira Leino poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

Ptk tark.