Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 140


 

 

Talousarviomuutos 2/2024, vesihuoltolaitos, käyttötalousosa ja investointiosa

 

Kunnanhallitus 20.05.2024 § 140  

422/02.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Hallinto- ja talousjohtaja, Tuomas Rimpiläinen, puh. 040 481 8401, tuomas.rimpilainen@iitti.fi, pääkirjanpitäjä Merja Särkkä, puh. 040 483 3763, merja.sarkka@iitti.fi

 

 

 Kunnanvaltuusto on asettanut Iitin kunnan talousarvion 2024 yhdeksi keskeiseksi konserniyhtiöitä koskevaksi tavoitteeksi, että Iitin Vesihuolto Oy:n toiminta siirretään yhtiöstä kunnan omaksi toiminnaksi vuoden 2024 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana ja tämän jälkeen yhtiö asetetaan selvitystilaan sen toiminnan päättämiseksi.

 

 Tavoitteena on, että jatkossa toiminta on järjestetty Iitin kunnan vesihuoltolaitos-taseyksiköksi, joka jatkaa Iitin Vesihuolto Oy:n liiketoimintaa yhtiön nykyisellä toiminta-alueella ja nykyisen voimassa olevan ja liiketoimintakaupan osana siirtyvän konsessiosopimuksen puitteissa, yhteistyössä Lahti Aquan kanssa.

 

 Järjestelyllä parannetaan kunnan ja vesihuoltolaitoksen infra-investointien yhteistä koordinaatiota, selkiytetään rahoitusjärjestelyjä sekä vähennetään kahdenkertaista hallintoa tilanteessa, jossa yhtiömuotoisesta toiminnalla ei ole saavutettavissa konsernitasolla erityistä etua.

 

 Liiketoimintakaupan valmistelussa on käytetty asiantuntija apuna KPMG Oy:tä, joka on tuottanut tarvittavat laskelmat sekä kauppakirjaluonnokset. Ne on laadittu vuoden 2023 tilinpäätöksen tietojen pohjalta ja päivitetään vielä kaupan täytäntöönpanon yhteydessä viimeisimpien käytettävissä olevien yhtiön taloustietojen mukaisiksi. Kaupan yhteydessä kunnalle siirtyy kolme suoraan yhtiön omistuksessa ollutta kiinteistöä, joista on laadittu liiketoimintakauppakirjan liitteisiin kuuluva kiinteistöjen luovutuskirja.

 

 Tilinpäätöstiedoilla valmisteltuna Iitin Vesihuolto Oy:n liiketoiminnan kauppahinta on 3 100 000 euroa. Kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin kauppahinnasta maksettaisiin 600 000 euroa myyjälle viimeistään 1.6.2024. Tällä kauppahinnan osalla yhtiö käytännössä hoitaa pois sillä olevat lainat rahoituslaitoksilta sekä 31.5.2024 mennessä kertyneet ostovelat. Loppuosa kauppahinnasta, eli 2 500 00,00 euroa jää osapuolten väliseksi velaksi. Velaksi jäävästä osuudesta voidaan kuitata osapuolten välisiä keskinäisiä saamisia ja velkoja loppuosan jäädessä yhtiön loppuselvityksessä käsiteltäväksi eräksi.

 

 Lopullinen kauppahinta tarkennetaan täytäntöönpanohetkeen kauppakirjan ehtojen mukaisesti 15.7.2024 mennessä.

 

 Yhtiön liiketoiminnan siirtyminen kunnalle edellyttää talousarviomuutosta, jossa yhtiön nykyinen talousarvio sekä investointiohjelma vuodelle 2024 sisällytetään osaksi kunnan talousarviota. Samassa yhteydessä on tarkoituksenmukaista tehdä myös varsinaista kauppaa koskevat talousarviomuutokset, joita ei ole vielä huomioitu alkuperäisessä kunnan talousarviossa.

 

 Vesihuoltolaitoksen tuloarvioksi merkitään 416 000 euroa,  ja menoarvioksi 735 000 euroa.  Menoarviosta 375 000 euroa koostuu toimintakuluista ja 360 000 euroa poistoista.

 

 Investointiosaan merkitään investointimenoja 393 000 euroa jakautuen seuraaviksi alla luetelluiksi investointikohteiksi

 

 Merrankujan saneeraussuunnittelu  30 000 eur

 Kaivosaneeraukset   17 000 eur

 Hämeentien alitus   50 000 eur

 Tärkeiden venttiilien uusiminen  25 000 eur

 Vedenottamon aitauksen uusiminen  25 000 eur

 Siirtolinjan pumppaamoiden varavoimayhteet 10 000 eur

 Vedentuotannon automaatiosaneeraus  65 000 eur

 RO-laitteen automaatio   17 000 eur

 Sakolietteen vastaanotto automaation uusiminen 22 000 eur

 Lukituksen uusiminen   27 000 eur

 Sarkalantien investointiosuus                      105 000 eur

 

 

 Varsinaista kauppaa koskevat talousarviomuutokset, joita ei ole vielä huomioitu alkuperäisessä talousarviossa ovat pysyvien vastaavien lisäykset 4 445 650 euroa, muihin velkoihin lisättävät pitkäaikaiset liittymismaksut 1 339 237 sekä 600 000 euron rahasiirto (lopullinen kauppahinta tarkennetaan täytäntöönpanohetkeen kauppakirjan ehtojen mukaisesti 15.7.2024 mennessä) ja 2 500 000 euron osapuolten välinen keskinäinen velka.

 

 

Lisätietoja asiasta antaa valmistelijoiden lisäksi myös yhdyskuntainsinööri Melina Mallat, puh 040 153 5042, melina.mallat@iitti.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto päättää talousarviomuutoksista perustettavan Vesihuoltolaitos taseyksikön osalta seuraavasti:

Käyttötalousosa:
Vesihuoltolaitoksen tuloarvioksi merkitään 416 000 euroa, ja menoarvioksi 735 000 euroa. Menoarviosta 375 000 euroa koostuu toimintakuluista ja 360 000 euroa poistoista. Muutoksen jälkeen valtuustoon nähden sitovat yhdyskuntapalvelujen tulosalueen määrärahavaraukset ovat tulot: 849 400 eruoa ja menot -2 427 963 euroa, netto -1 578 563 euroa

Investointiosa:
Investointimenoja lisätään 393 000 euroa jakautuen esittelytekstissä eritellyllä tavalla.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.