Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 100


 

 

Kunnanvaltuuston 23.4.2024 kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 100  

29/00.01.03/2022  

 

 

Kunnanvaltuuston kokouksen 23.4.2024 pöytäkirja tarkastettiin 2.5.2024 ja tarkastettu pöytäkirja on julkaistu yleisesti nähtäville 2.5.2024.

 

Kokouksessa käsiteltiin seuraavat asiat:

 

§12 Nuorisovaltuuston edustajan nimeäminen kunnanvaltuuston kokouksiin

§ 13 Valtuustoaloite, esteettömien kokoustilojen järjestäminen järjestöille

§ 14 Maapoliittisen ohjelman tarkistus ja liitteiden hyväksyminen (tonttien aluehinnoittelu sekä varaus- ja luovutusehdot)

§ 15 Valtuustoseminaarin 20.2.2024 yhteenveto kunnanvaltuustolle tiedoksi

§ 16 Kunnanvaltuuston kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet 23.4.2024

 

Kuntalain (410/2015) 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että

 valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että

valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuusto ei ole kokouksen 23.4.2024 päätöksiä tehdessään ylittänyt toimivaltaansa ja että päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä ne muutoinkaan ole lainvastaisia.

Näin ollen kunnanhallitus päättää panna kunnanvaltuuston tekemät päätökset täytäntöön.

Valtuustoaloitteiden valmistelu:

Aloite
Valtuustoaloite: Iitin kunnan torjuttava maksuttoman toisen asteen koulutuksen romuttaminen
Päättäjä: Kunnanhallitus
Valmistelija: kasvatus- ja opetusjohtaja
Aikataulu:31.12.2024 mennessä

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.