Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 98



 

 

Kunnan edustajan nimeäminen kutsuntalautakuntaan 2024

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 98  

270/00.04.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallinto- ja talousjohtaja: Tuomas Rimpiläinen, puh. 040 481 8401, tuomas.rimpilainen@iitti.fi

 

Hämeen Aluetoimistosta on saapunut pyyntö Iitin kunnalle, jossa pyydetään nimeämään edustaja kutsuntalautakunnan jäseneksi.

 

Asevelvollisuuslaki määrää, että kutsuntalautakuntaan kuuluu sotilasjäsenten lisäksi yksi jäsen kunnasta/kaupungista, jonka kutsunnanalaisia kutsuntatoimitus koskee. Kaupunkia/kuntaa pyydetään nimeämään Asevelvollisuuslain 22§:ssä mainitut jäsenet ja heille riittävä määrä varamiehiä (vähintään kaksi varsinaista edustajaa kohti) kutsuntalautakuntaan. Lautakunnan jäseniä nimetessä pyydetään ottamaan huomioon heidän mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan. Lisäksi pyydetään kunnan edustajaa valittaessa huomioimaan, että hänellä olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä (esim. sosiaalityöntekijä tai etsivä nuorisotyön tekijä).

 

Kunnan / kaupungin kutsuntalautakunnan jäsenelle maksetaan valtion matkustussäännössä mainitun päivärahan suuruinen palkkio ja korvataan matkustamiskustannukset (Asevelvollisuuslaki 24 §).

 

Kunnan edustajista ja heidän varamiehistään pyydetään ilmoittamaan 25.6.2024 mennessä Hämeen Aluetoimistoon.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajan kutsuntalautakuntaan ja hänelle kaksi varaedustajaa.

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi edustajaksi Merja Longan ja varaedustajaksi Ari Ollikaisen ja Janne Aallon.

 

 Merkittiin, että Eemeli Lehtinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

Ptk tark.