Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 5


 

 

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen ja laskeminen

 

Keskusvaalilautakunta 31.03.2023 § 5  

75/00.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri Henni-Leena Jaakkola, p. 040 194 6048, henni-leena.jaakkola@iitti.fi

 

 Eduskuntavaalien ennakkoäänestys toimitettiin 22.3.-28.3.2023.

 

 Vaalilain 63 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat (vaalilaki 66 b §) tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina 31.3.2023 ennen kello 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä. Määräajan jälkeen saapuneet lähetekuoret jätetään niitä avaamatta huomioon ottamatta.

 

 Tarkastusmenettely

 

 Välittömästi lähetekuoren saavuttua siitä on ensin tarkastettu, että se on

 osoitettu Iitin kunnan keskusvaalilautakunnalle. Ilman äänestyksen

 kuittausmerkintää olevat lähetekuoret on avattu ja tarkistettu, että

 äänestysasiakirjat kuuluvat keskusvaalilautakunnalle.

 Keskusvaalilautakunnan sihteeri on merkinnyt äänioikeusrekisteriin sille

 saapuneet, äänioikeusrekisteriin merkitsemättömät äänestystoimitukset, kirjeäänestykset sekä koti- ja laitosäänestykset.

 

 Ennakkoäänestysasiakirjat on tarkastettu 31.3.2023 toimistotyönä. Menettelyssä on tarkastettu, että lähetekuoressa oleva vaalikuori on suljettu ja, että siihen ei ole tehty äänestäjää tai ehdokasta koskevaa tai muuta asiatonta merkintää ja, että lähetekirjeessä on äänestäjän ja vaalitoimitsijan allekirjoitukset. Lisäksi on tarkastettu, että kotiäänestyksen lähetekirjeissä on vaalilain 54 §:n tarkoitetun 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus.

 

 Ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat on tarkastettava omina kokonaisuuksinaan. Tavoitteena siis on, että tarkastuksen päätteeksi keskusvaalilautakunnalla on erikseen äänestysalueittain lajiteltuina ennakkoäänestyksen hyväksytyt vaalikuoret ja erikseen äänestysalueittan lajiteltuina kirjeäänestyksen vaalikuoret.

 

 Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisen jälkeen keskusvaalilautakunnan on vaalisalaisuus säilyttäen avattava hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret, leimattava niissä olevat äänestysliput ja suljettava leimatut äänestysliput 50 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin vaalikuoriin.

 

 Sen jälkeen kun ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat on tarkastettu, kunnan keskusvaalilautakunnan on lajiteltava hyväksytyt vaalikuoret äänestysalueittain sekä laskettava vaalikuorten lukumäärä äänestysalueittain ja merkittävä lukumäärät pöytäkirjaan. Hyväksytyt vaalikuoret on äänestysalueittain lajiteltuina ja lähetekirjeistä erotettuina säilytettävä avaamattomina varmassa tallessa.

 

 

 

Esittelijä  Puheenjohtaja  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta jatkaa ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamista tarvittaessa, tekee tarkastuslaskennan vaalikuorien lukumääristä äänestysalueittain ja merkitsee lukumäärät pöytäkirjaan sekä tuloslaskentajärjestelmään.

Lisäksi keskusvaalilautakunta lajittelee ja tarkastaa kirjeäänestyksen lähetekuoret, leimaa äänestysliput ja sulkee ne kuoriin.

Keskusvaalilautakunta merkitsee äänioikeusrekisteriin sille saapuneet,
äänioikeusrekisteriin äänestystilanteessa merkitsemättömät äänestystoimitukset sekä koti- ja laitosäänestykset.

Vaalikuoret säilytetään äänestysalueittain lajiteltuina ja laskettuna sekä suljetaan kestävään päällykseen ja sinetöidään. Vaalikuoret pidetään varmassa tallessa lähiarkistossa siihen asti, kunnes vaalipiirilautakunta noutaa kuoret.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Äänimäärät 31.3.2023 kello 19:05 ovat äänestysaktiivisuustilaston mukaan seuraavat:

 

 Äänestysalue  Ennakkoon äänestäneet

 

Tunnus

Nimi

Äänioikeutettuja

Ennakoäänet

%

001

Kausala

3 985

1407

35,3

002

Etelä-Iitti

604

248

41,1

003

Kirkonkylä

605

247

40,8

004

Pohjois-Iitti

350

121

34,6

 

 Kunta yhteensä

 

Suomessa asuvat

5 321

2004

37,7

Ulkosuomalaiset

223

19

8,5

Yhteensä

5 544

2023

36,5

 

 Kuorten laskennassa määriksi saatiin:

 

Alue

Kuorten määrä

001

1407

002

248

003

247

004

121

 

 Lähetekirjeiden tarkastuksen jälkeen huomattiin, että yhdestä (1 kpl) äänestysalueelle 001 Kausala kuuluvasta lähetekirjeestä puuttui äänestäjän allekirjoitus. Vaalikuori oli suljettuna.

 

 Vaalilain 63 §:n 2 momentin mukaan äänestys on jätettävä huomioon ottamatta, jos:

 

 1) ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin;

 

 2) vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva taikka muu asiaton merkintä; (5.4.2002/247)

 

 3) lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä, kuka on äänestänyt; taikka

 

 4) kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu 54 §:ssä tarkoitetun henkilön nimikirjoitus.

 

 Äänestyksen huomioon ottamatta jättämisestä on tehtävä merkintä kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan, johon on liitettävä huomioon ottamatta jätetty vaalikuori lähetekirjeineen ja -kuorineen.

 

 Kuorten määrät tarkastuksen jälkeen:

 

Alue

Kuorten määrä

001

1407, yksi ääni hylätty

002

    248

003

    247

004

    121

 

 Ääniä yhteensä 2023, joista yksi ääni on hylätty.

 

 Keskusvaalilautakunta merkitsee, että jättää yhden äänestyksen huomioon ottamatta vaalilain 63 §:n 2 momentin mukaan ja liittää pöytäkirjaan huomioon ottamatta jätetyn vaalikuoren lähetekirjeineen ja -kuorineen. Keskusvaalilautakunnan päätöksellä äänioikeuden käytön merkintä poistetaan äänioikeusrekisteristä selitteenä "Äänestys on jätetty huomioon ottamatta."

Ptk tark.