RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarviomuutokset 3/2022
Kunnanhallitus 28.11.2022 § 218
Valmistelija Harri Hoffren tekninen johtaja, harri.hoffren@iitti.fi, Rautatienkatu 22/PL 32, 47401 Kausala, puh. 040 485 4037
Vuoden 2022 toiseen talousarviomuutokseen on kerätty käyttötalouden muutostarpeita.
Käyttötalouden osalta tekninen toimi on esittänyt muutoksia yhdyskuntapalvelujen ja viranomaislautakunnan tulosalueille.
Yhdyskuntapalveluihin esitetään 125 000 euron lisämäärärahaa. Syynä on alkuvuoden runsaat lumisateet/ katujen ja muiden yleisten alueiden talvihoitotyöt. Viranomaislautakunnan kohdalla esitetään 45 000 euron tuloarvion alitusta. Alitus johtuu ennakoitua pienemmästä lupavolyymistä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy talousarviomuutokset 2/2022 esittelytekstin ja liitteen mukaisena.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että Siiri Mertakorpi poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen 19.49. Pöytäkirjantarkastajaksi hänen tilalleen loppu kokouksen ajaksi valittiin Merja Lonka.
Merkittiin, että Atte Savelainen poistui tilapäisesti (henkilökohtainen syy) kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen ja puheenjohtajana hänen poissa ollessa toimi Eira Leino kokousasiaan § 230 asti.
Kunnanvaltuusto 13.12.2022 § 43
59/02.01.00/2022
Esittelijä kunnanhallitus
(Kunnanvaltuuston esityslistalle on korjattu teknisenä korjauksena talousarviomuutosten järjestysnumerointi. Aiemmat muutokset ovat olleet 1 investointiosa ja 2 joukkoliikennemääräraha.)
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy talousarviomuutokset 3/2022 esittelytekstin ja liitteen mukaisena.
Päätös Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |